3.10.2016

Jokioisten museorautatiellä pääsee entisajan matkustamisen tunnelmaan



Jokioisten Museorautatie sijaitsee Lounais-Hämeessä, Jokioisten ja Humppilan kuntien alueella. Museorautatie on osa vuosina 1898 - 1974 toiminutta kapearaiteista Jokioisten rautatietä, joka kulki Forssasta Jokioisten kautta Humppilaan. Museojunaliikenne tällä 23 kilometriä pitkällä radalla alkoi jo vuonna 1971. Kun Jokioisten rautatie lakkautettiin vuonna 1974, oli koko museotoimintakin vaarassa. Rataa purettiin vauhdilla ja vaunukalustoa romutettiin. Jäljelle jäi vain kuuden kilometrin osuus Minkiön ja Jokioisten välillä. Vuonna 1978 museojunaliikenne alkoi uudelleen ja siitä lähtien kesäsunnuntaisin liikennöivät höyryjunat ovat oleellinen osa lounaishämäläistä kesämaisemaa.

Museorautatieyhdistys ry:n ylläpitämä museorautatie on Suomen vanhin ja nykyisin museoradan kokonaispituus on runsaat 14 km. Vuosittain Museorautatiellä vierailee runsaat 10000 kävijää, Museojunat liikennöivät sunnuntaisin kesä-, heinä- ja elokuussa sekä muuna aikana tilauksesta ja erilaisina tapahtumapäivinä. Museorautatie on Lounais-Hämeen tärkein matkailunähtävyys ja kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokas, toimiva kokonaisuus, sillä Museorautatie ainoa nykypäiviin säilynyt ja yhä käytössä oleva kapearaiteinen rautatie Suomessa.

Talkoolaiset hoitavat kapearaiteisen rautatien kulttuuriympäristöä


Museorautatien toiminta perustuu täysin yhdistyksen jäsenten tekemään palkattomaan talkootyöhön. Vuonna 1971 perustetussa (tuolloin nimellä Museorautatie Forssa - Humppila ry.) yhdistyksessämme on tällä hetkellä 850 jäsentä sekä kolme yhteisöjäsentä. Talkoita tehdään pääasiassa viikonloppuisin ympäri vuoden. kesällä talkoot painottuvat junaliikennöintiin ja radan ja rakennusten kunnostukseen, talvikaudella taas työpanos keskittyy veturien ja vaunujen huoltoon ja kunnostukseen.

Museorautatien suurimmat hankkeet ovat olleet vuonna 1975 puretun Minkiö - Humppila -rataosuuden uudelleen rakentaminen. Tämä 8 km:n osuus rakennettiin uudelleen vuosina 1992 - 1994 ja museojunaliikenne radalla alkoi kesäkuussa 1994. Toinen Museorautatien kannalta merkittävä hanke oli vuonna 2002 valmistuneen korjaamorakennuksen rakentaminen, sillä tämän ansiosta historiallista junakalustoa voidaan nyt korjata ja huoltaa asianmukaisissa tiloissa.


Piletti kouraan ja höyryjunan kyytiin


Höyryjunassa matkailijalla on mahdollisuus kokea entisajan matkustamisen tunnelma: kiireetön matkanteko, höyryveturin äänet ja tuoksut, matkustajavaunujen III luokan puiset penkit sekä hitaasti ohilipuva maalaismaisema. Muistoksi matkasta matkailijalle jää pahvinen junapiletti. Museojunamatkan lisäksi matkailijoilla on mahdollisuus vuokrata resiinoita. Resiinalla voi tehdä esimerkiksi retken vanhalle soraraiteelle, josta löytyy grillauspaikka ja laavu retkeläisten käyttöön.

Museorautatien kesäkauden vilkkain tapahtuma on heinäkuun lopussa järjestettävä kaksipäiväinen Minkiön Höyryfestivaali, jonne kerääntyy lukuisia erilaisia höyryllä toimivia laitteita sekä maamoottoreita. Tunnelmassa ja työ- ja musiikkinäytöksissä on nähtävää ja koettavaa on koko perheelle.

Jokioisten Museorautatielle on kerätty laaja kokoelma eri suomalaisilta kapearaiteisilta rautateiltä peräisin olevaa veturi- ja vaunukalustoa, johon vierailijat pääsevät tutustumaan sekä museojunaliikenteessä että Minkiön asemalla sijaitsevassa näyttelyhallissa. Minkiön asema-alue on Suomen ainoa alkuperäisessä asussaan oleva kapearaiteisen rautatien asemamiljöö. Museorautatieltä löytyy myös Suomen vanhin, yhä junaliikenteen käytössä oleva rautatiesilta, joka on valmistunut vuonna 1897.

Minkiön asemalla on myös kesäkahvio, joka on avoinna kesäkuun alusta elokuun puoliväliin päivittäin. Kahviossa on myynnissä myös laaja valikoima matkamuistoja ja rautatieaiheista kirjallisuutta.

Syysajo lyhtyjen loisteessa ja ilotulitusten räiskeessä päätti kesäkauden - tule joulukuussa kyytiin Joulupukin junaan!





Syyskuun toisena lauantaina järjestettiin perinteinen Museorautatien syysajo sekä samassa yhteydessä Maatalouden esittelypuisto Elonkierrossa lasten maatalousnäyttely Mansikki. Tapahtuma oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumissa. Syysajopäivänä höyryjunat vievät vielä kerran syksyisiin maalaistunnelmiin. Vaunujen kamiinat hohkaavat kodikasta lämpöä ja höyryveturin puuskutus ja vihellykset täyttävät ilman. Loppuillasta kaksi museojunaa liikennöi Humppilasta ja Jokioisista syysillan hämärässä ja lyhtyjen loisteessa. Liikennekauden päätti komea ilotulitus Minkiön asemalla.

Lasten maatalousnäyttely Mansikki oli aivan uudenlainen maaseututapahtuma lapsille ja koko perheelle! Maatalousnäyttelyssä oli mahdollisuus tehdä ja tuntea ihan itse; esimerkiksi traktoria ajaen, ponilla ratsastaen, alpakkaan tutustuen tai vaikkapa nikkaroiden. Myös maaseudun mainiot maut ja kädentaitajat olivat esillä.

Rautatietoiminta on nyt tauolla, mutta höyryveturit pääsevät töihin taas joulukuussa. Lauantaina 3.12. raiteilla liikennöi koko päivän Joulupukin juna!

Marko Laine
Puheenjohtaja
Museorautatieyhdistys ry


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...