22.7.2015

Lisää tapahtumasi tuikkimaan Euroopan tähtikartalle!

Euroopan kulttuuriympäristöpäivät on osa Euroopan laajuista European Heritage Days -kokonaisuutta, joka toteutetaan joka syksy 50 Euroopan kulttuuriyleissopimuksen allekirjoittaneessa maassa. Päivien tapahtumiin osallistuu vuosittain arviolta 20 miljoonaa ihmistä. Tapahtuman pääviikonloppua vietetään syyskuun toisena viikonloppuna – tänä vuonna 11.–13.9.

Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien tapahtumia European Heritage Days
-sivuston kartalla.

Tutustu sinäkin koko Euroopan yhteiseen verkkosivuun. Kaikki Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumajärjestäjät voivat halutessaan lisätä tapahtumansa sivustolle.

Sivuston kautta myös Suomen tapahtumat saavat Euroopan laajuista näkyvyyttä. Tapahtumajärjestäjien kannattaakin hyödyntää tämä hieno tilaisuus tehdä tapahtumastaan aidosti kansainvälinen. Suomessa järjestettävistä tapahtumista kartalla näkyvät jo esimerkiksi opastettu kävelykierros Kymintehtaan alueella Kouvolassa ja esitelmä- ja muistelutilaisuus savonlinnalaisella Savolan sahalla. Käy tutustumassa karttaan!

Suomessa järjestettävät tapahtumat keskittyvät toistaiseksi
eteläiseen ja keskiseen Suomeen. Ehkäpä pohjoiseenkin saadaan
pian tapahtumia?

Käyttäjätunnukset sivustolle voi pyytää kansainvälisen sivuston rekisteröintiosion kautta oikeasta yläkulmasta. Tämän jälkeen oman tapahtuman kartalle voi lisätä helppokäyttöisellä lomakkeella, johon ohjeet löytyvät täältä. Myös kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori voi lisätä tapahtumanne kansainväliselle sivulle, mikäli lähetätte tätä varten yhden tapahtumaanne sopivan valokuvan sähköpostitse osoitteeseen erp@kotiseutuliitto.fi.

Nyt Suomen kartta täyteen tähtiä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...