Kun kevätaurinko alkaa lämmittää, on hyvä aika suunnitella ja miettiä yksityiskohtia omasta tapahtumasta Euroopan kulttuuriympäristöpäiville. Tapahtumia voivat järjestää museot, yhdistykset, koulut, virastot ja kaikki muu kiinnostuneet tahot. Kulttuuriympäristöpäivien työryhmä etsii jatkuvasti uusia järjestäjiä ja neuvoo mielellään tapahtumien järjestämisessä.
Tapahtumathan keskittyvät syyskuun toiseen viikonloppuun 12.-14.9., mutta useita tapahtumia on tänäkin vuonna jo aiemmin. Esimerkiksi keväällä KAMU Espoon kaupunginmuseo kertoo mielenkiintoisessa näyttelyssään Espoon kadonneista kartanoista ja järjestää oheisohjelmana mm. kartanokävelyitä.
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tapahtumat voivat liittyä vuositeemaan Näkymätön kulttuuriympäristö tai yleisesti kulttuuriympäristöön. Näkymätöntä kulttuuriympäristöä ovat vaikkapa historialliset ja esihistorialliset kohteet tarinoineen, rumina pidetyt, kadonneet tai hylätyt rakennukset tai oman arkiympäristön huomaamattomat paikat. Voisiko tapahtumanne liittyä johonkin näistä?
Tapahtumat voivat olla avointen ovien päiviä, opastettuja kierroksia, näyttelyitä tai työpajoja. Erikoisemmatkin ideat ovat tervetulleita, miltä kuulostaisi vaikka teemaan sopiva kirpputori, urheilutapahtuma tai näytelmä? Parhaat ideat tulevat varmasti itse järjestäjiltä. Suositus on, että tapahtumat olisivat yleisölle maksuttomia tai omakustannehintaisia.
Tärkeää on ilmoittaa tapahtuma ajoissa rakennusperinto.fi-sivuston tapahtumakalenteriin tällä lomakkeella. Suosittelemme tapahtuman ilmoittamista hyvissä ajoin, koska tällöin kulttuuriympäristöpäivien työryhmä voi mainostaa ja markkinoida tapahtumaanne. Nostamme tapahtumia esimerkiksi rakennusperinto.fi-sivuston facebook-sivuille ja Euroopan kulttuuriympäristöpäivien uudelle twitter-sivulle @HeritageDaysFI. Usein päivistä kirjoittava lehdistö tutustuu tapahtumakalenteriin hyvissä ajoin. Myös tapahtumat, joita ei haluta kalenteriin, toivotaan ilmoitettavan kulttuuriympäristöpäivien työryhmälle seurantaa varten.
Kulttuuriympäristöpäivien verkkosivuilta löytyy lisää hyödyllisiä vinkkejä ja aineistoja tapahtumien suunnittelun tueksi. Euroopan kulttuuriympäristöpäivien vastailmestynyttä yleisesitettä voi puolestaan tilata osoitteesta: erp@kotiseutuliitto.fi. Samasta osoitteesta voi kysyä neuvoa mieltä askarruttavista asioista.
Tervetuloa mukaan suunnittelemaan juuri teidän näköisenne tapahtuma Euroopan kulttuuriympäristöpäiville!
18.3.2014
Kadonnutta aikaa palauttamassa
Maisema on kerroksellinen, sanotaan. Ihmisen toiminta eri aikoina on jättänyt jälkiä ympäristöön, ja näiden merkkien lukutaito auttaa huomaamaan ympärillämme avautuvien aikatasojen rikkauden. Toistaiseksi noiden merkkien lukutaito on rajoittunut vain pienen asiantuntijajoukon keskuuteen, sitä pienemmän, mitä kaukaisemman menneisyyden jäänteistä on kysymys.
Parhaillaan käynnissä oleva Turun yliopiston ja VTT:n yhteistyöhanke Futuristic History tuo mahdollisuuden maiseman aikatasojen erotteluun ja näkyviin saamiseen kaikkien ulottuville. Hankkeessa tutkitaan yhdistetyn todellisuuden teknologian – tablettitietokoneen, älypuhelimen tai virtuaalilasien avulla olemassa olevaan maisemaan lisättyjen virtuaalisten kohteiden – käyttömahdollisuuksia museo- ja kulttuurimatkailualalla.
Hankkeen yhteydessä toteutettiin tableteille tarkoitettu sovellus Turun Pyhän Hengen kirkosta. Sovelluksen avulla kuka tahansa voi astua sisälle 1500-luvun lopulla rakennettuun ja 1600-luvun puolivälissä purettuun kirkkoon, josta nykyään ovat jäljellä enää perustukset paikalle 1980- ja -90 -luvulla pystytettyjen rakennusten kellaritiloissa ja paikalle perustetussa Pyhän Hengen kappelissa. Vaikka rakennus on kadonnut kauan sitten, voimme tablettia kääntelemällä nähdä sen kohoavan jälleen ympärillämme. Voimme kulkea kirkossa, katsella sisustuksen yksityiskohtia, kuunnella aikakauden kirkkolaulua tai lukea lisätietoa kohteesta – omassa olohuoneessamme tai paikan päällä kirkon raunioilla.
Hämääntyä ei kuitenkaan saa, vaikka tabletti tuntuukin hetkeksi muuttuneen ikkunaksi suoraan menneisyyteen. Kyse on historiantutkimuksen tuottamasta tulkinnasta, ei menneisyydestä sellaisenaan. Tekniikan avulla tulkinta tarjoutuu tarkasteltavaksi, eikä enää ole suljettu raunioita katselevan historiantutkijan aivojen synkkiin sopukoihin.
Hankkeen seuraavat kohteet ovat Turun Luostarinmäen käsityöläismuseo, Askaisten Louhisaaren linna sekä Turun keskusta-alue. Viimeksi mainitussa kohteessa pyritään, kuten Pyhän Hengen kirkon tapauksessakin, tuomaan esille kadonneita rakennuksia, tässä tapauksessa valokuvien muodossa. Luostarinmäellä ja Louhisaaressa rakennukset ovat kyllä jokseenkin hyvin säilyneitä, mutta pelkät seinät vailla ympärillä sykkivää elämää luovat kolkon ja kuolleen vaikutelman. Näihin kohteisiin tuotettava sovellus täyttää Luostarinmäen kadut ja Louhisaaren puistot lyhyillä tuokiokuvilla menneiden aikojen elämästä, Luostarinmäen tapauksessa vieläpä yhtenäiseen elämyksellisen seikkailun juoneen nivoutuneina.
Turun Pyhän Hengen kirkkoa esittelevän sovelluksen voi ladata Google Playsta ja AppStoresta nimellä Holy Ghost Church.
Lisää projektista:
http://trc.utu.fi/ar/research/futuristic-history/
http://ar.utu.fi/
Parhaillaan käynnissä oleva Turun yliopiston ja VTT:n yhteistyöhanke Futuristic History tuo mahdollisuuden maiseman aikatasojen erotteluun ja näkyviin saamiseen kaikkien ulottuville. Hankkeessa tutkitaan yhdistetyn todellisuuden teknologian – tablettitietokoneen, älypuhelimen tai virtuaalilasien avulla olemassa olevaan maisemaan lisättyjen virtuaalisten kohteiden – käyttömahdollisuuksia museo- ja kulttuurimatkailualalla.
Hankkeen yhteydessä toteutettiin tableteille tarkoitettu sovellus Turun Pyhän Hengen kirkosta. Sovelluksen avulla kuka tahansa voi astua sisälle 1500-luvun lopulla rakennettuun ja 1600-luvun puolivälissä purettuun kirkkoon, josta nykyään ovat jäljellä enää perustukset paikalle 1980- ja -90 -luvulla pystytettyjen rakennusten kellaritiloissa ja paikalle perustetussa Pyhän Hengen kappelissa. Vaikka rakennus on kadonnut kauan sitten, voimme tablettia kääntelemällä nähdä sen kohoavan jälleen ympärillämme. Voimme kulkea kirkossa, katsella sisustuksen yksityiskohtia, kuunnella aikakauden kirkkolaulua tai lukea lisätietoa kohteesta – omassa olohuoneessamme tai paikan päällä kirkon raunioilla.
 |
| Futuristic History -hankkeeessa toteutettu tabletisovellus tuo puretun Pyhän Hengen kirkon elävänä katselijan silmien eteen. |
 |
| Sovelluksen kauttaa kirkosta ja siellä olevista virtuaaliesineistä saa myös lisätietoja. |
Turun Pyhän Hengen kirkkoa esittelevän sovelluksen voi ladata Google Playsta ja AppStoresta nimellä Holy Ghost Church.
Lisää projektista:
http://trc.utu.fi/ar/research/futuristic-history/
http://ar.utu.fi/
12.3.2014
Teemavuosi käynnistettiin Säätytalolla
Euroopan kulttuuriympäristöpäivien tämän vuoden teema, Näkymätön kulttuuriympäristö, käynnistettiin Säätytalolla keskiviikkona 12.3. Teemavuoden avasi asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen.
- Kulttuuriympäristö saatetaan usein mieltää vain poikkeuksellisen arvokkaiksi ympäristöiksi tai suojelluiksi kohteiksi. Käsite on tietysti monisäikeisempi. Kulttuuriympäristön arvo ei synnykään vain sen näkyvästä osasta, vaan myös siihen liittyvästä elämästä, tarinoista ja muistoista. Näkymättömäksi saattaa jäädä myös konkreettinen arjen ympäristö, johon jokapäiväisten reittien varrella ei juurikaan tule kiinnittäneeksi huomiota, asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen totesi teemavuoden avauspuheenvuorossaan.
-Itse olen halunnut edistää erityisesti lähiöiden elinvoimaa ja samalla niiden kulttuuriympäristön vaalimista, ministeri totesi.
Tilaisuudessa myös palkittiin viime vuoden Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voittajat, Linnea, Juulia ja Emilia Laatikainen. Kilpailutyötä Eläköön leikkimökki!, jossa vanhasta leikkimökistä tehtiin talli keppihevosille, on esitelty aiemmin blogissa. Sisarusten mukaan kilpailukutsu oli inspiroiva ja innosti osallistumaan. Tuleviin kilpailuihin osallistuvia siskokset neuvoivat ainakin toimimaan ajoissa ja lukemaan kilpailuohjeet huolellisesti. Myös kaikille villeillekin idoille kannattaa olla avoin.
Vuoden 2014 Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun teemana on Löydä näkymätön ympäristö. Kilpailusta voi lukea lisää täältä.
Teemavuoden käynnistäneessä tilaisuudessa oli ilahduttavan paljon yleisöä ja myös loppupuolella käyty keskustelu kulttuuriympäristön eri puolista oli erittäin aktiivista. Puheenvuorot käsittelivät mm. eri sukupolvien kokemuksia kulttuuriympäristöstä, paikallisuutta ja sen kokemusta sekä kulttuuriresurssien rajallisuutta.
Kiitos aktiiviselle yleisölle ja tervetuloa mukaan Euroopan kulttuuriympäristöpäiville!
- Kulttuuriympäristö saatetaan usein mieltää vain poikkeuksellisen arvokkaiksi ympäristöiksi tai suojelluiksi kohteiksi. Käsite on tietysti monisäikeisempi. Kulttuuriympäristön arvo ei synnykään vain sen näkyvästä osasta, vaan myös siihen liittyvästä elämästä, tarinoista ja muistoista. Näkymättömäksi saattaa jäädä myös konkreettinen arjen ympäristö, johon jokapäiväisten reittien varrella ei juurikaan tule kiinnittäneeksi huomiota, asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen totesi teemavuoden avauspuheenvuorossaan.
-Itse olen halunnut edistää erityisesti lähiöiden elinvoimaa ja samalla niiden kulttuuriympäristön vaalimista, ministeri totesi.
Tilaisuudessa myös palkittiin viime vuoden Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voittajat, Linnea, Juulia ja Emilia Laatikainen. Kilpailutyötä Eläköön leikkimökki!, jossa vanhasta leikkimökistä tehtiin talli keppihevosille, on esitelty aiemmin blogissa. Sisarusten mukaan kilpailukutsu oli inspiroiva ja innosti osallistumaan. Tuleviin kilpailuihin osallistuvia siskokset neuvoivat ainakin toimimaan ajoissa ja lukemaan kilpailuohjeet huolellisesti. Myös kaikille villeillekin idoille kannattaa olla avoin.
 |
| Kilpailun voittaneet Laatikaisen sisarukset saapuivat tilaisuuteen Oulusta asti. |
Teemavuoden käynnistäneessä tilaisuudessa oli ilahduttavan paljon yleisöä ja myös loppupuolella käyty keskustelu kulttuuriympäristön eri puolista oli erittäin aktiivista. Puheenvuorot käsittelivät mm. eri sukupolvien kokemuksia kulttuuriympäristöstä, paikallisuutta ja sen kokemusta sekä kulttuuriresurssien rajallisuutta.
 |
| Tilaisuudessa oli runsaasti keskusteluun osallistunutta yleisöä. |
5.3.2014
Näkymätön kulttuuriympäristö Turun Vanhalla Suurtorilla
Vanhat kaupunkimiljööt kiinnostavat ja niistä on tullut yksi matkailun vetovoimatekijöistä. Vuosisatojen aikana muotoutuneiden kerrostumien luoma tila synnyttää mielikuvia samalla kun ne ovat oman arvojärjestelmänsä näkyvä ilmaus. Ne ovat voimavara ja imagon luoja, joiden avulla rakennetaan tunnettavuutta, mielikuvaa ja kiinnostavuutta. Niillä on kulttuurihistoriallista merkitystä identiteettinsä kautta, mikä korostuu paikkaa dominoivien maamerkkien välityksellä.
Olen 30 vuoden ajan seurannut niin läheltä kuin kaukaa projektia, jonka tavoitteeksi on asetettu Turun keskiaikaisen kaupunkikeskustan korjaaminen ja kehittäminen. Paikka on meille kaikille tuttu - täällä sijaitsee se kuuluisa parveke, jolta perinteisesti joka jouluaatto julistetaan joulurauha. Tämä tapahtuma on paikan henki – genius loci. Sen voi ymmärtää vain, jos samaistuu ympäristöön tai sen voi kokea tietyn tapahtuman kautta. Tämä paikka on siis monelle merkityksellinen ja siihen samaistutaan. Juuri kohtaaminen ja elävyys tuona tiettynä hetkenä luovat paikalle sen hengen. Samalla tavalla rakentuu imago. Harvalla kohteella on sellainen imago, että se miellyttää kaikkia – joulurauhan julistuksen perinteen ja siihen liittyvän tapakulttuurin näkökulmasta tällä paikalla on.
Kyse on siis Turun Vanhasta Suurtorista, Suomen ensimmäisen pääkaupungin keskiaikaisesta kaupunkikeskustasta. Eurooppalaisen mittapuun mukaan Turku oli keskiaikana verraten vähäinen kaupunki, jota ajalle tyypillisesti hallitsivat sekä linna että Kirkkokorttelin keskipisteenä kohoava kirkko. Maallisen Luostarikorttelin keskipisteeksi nousi keskiaikaisen Turun foorumi tori. Määräajoin toistuvia kauppatilaisuuksien, valtiollisten ja yhteiskunnallisten toimitusten ohella se oli myös liikenteen solmukohta ja sen varrella sijaitsi useita julkisia rakennuksia. Tärkein niistä oli torin yläpäässä sijaitseva raatihuone.
Venäläisjoukkojen miehityksen jälkeen 1720/30-luvulla kaupunkikuva uudistui maltillisesti. Apuna käytettiin ranskalaista klassismia edustavia mallikirjoja, joiden esimerkkejä sovellettiin paikallisiin olosuhteisiin. Julkisessa rakentamisessa käytettiin 1600-luvun barokki-tyyliä, josta parhaana esimerkkinä oli oleva uusi, saksalaissyntyisen Samuel Bernerin suunnittelema raatihuone, joka vihittiin käyttöön 1736.
Aikaisemmin alueen tapahtumilla ja yleisellä merkityksellä oli ollut suurempi vaikutus kuin ulkoisilla muodoilla. Nyt keskeinen sijainti torin yläpäässä ja rakennuksen funktio heijastuivat ulkoisessa arkkitehtuurissa. Rakennusta onkin luonnehdittu maassamme aikansa komeimmaksi ja edustavimmaksi arkkitehtuurin edustajaksi, josta sekä Rauman että Porvoon raatihuone on saanut vaikutteensa. Alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan Bernerin raatihuone toimi Turun paloon saakka 1827.
Turun palon jälkeen ja ennen 1984 käynnistettyä Vanha Suurtori- korttelin elävöittämis/korjausprojektia alue vaipui hiljaisuuteen ja se tunnettiin poliisilaitoksen sijaintipaikkana ja joulurauhan julistuksesta. Projektin tavoitteeksi asetettiin alueen liittäminen ympäristöönsä sekä historiallisesti että toimivasti niin, että toimenpiteet suoritetaan rakennusten ja niitä ympäröivän miljöön ehdoilla. Lopputulos kuitenkin kertoo pysähtyneisyyden korostamisesta ja alueen museoimisesta.
Olen väitöskirjassani ruotinut Suomen tunnetuimman kohteen kautta kulttuurihistoriallisten arvojen merkitystä korjaus/kehittämistoimenpiteissä ja kysynyt, onko arvostatus etu vai haitta. Analysoidessani toisaalta alueella toteutetun projektin onnistumista ja toisaalta kohteen mahdollista nostalgian avantgardea olen tullut siihen lopputulokseen, että keskiaikaisen kaupunkikeskustan alueella vallitsee epäonnistuneiden ratkaisujen johdosta ristiriita todellisuuden ja ihanteen välillä. Mikään toteutettu korjaustoimenpide ei muovaa suuren yleisön kuvaa alueen/kohteen menneisyydestä. Historialliset kehitysvaiheet on unohdettu sen sijaan että paikalle olisi luotu lisäarvoa sen identiteetin, aitouden, tunnettavuuden ja luottamuksen avulla. Meillä on näkymätön kulttuuriperintö. Paikan luettavuus ei tule esille ja emme tiedä, mihin se kulttuurisesti kuuluu.
Kysymys paikan luettavuudesta liittyy ajatukseen palauttaa Bernerin raatihuone alkuperäiseen asuun. Asiasta on keskusteltu Turussa 1930-luvulta lähtien, kun Ruotsin sota-arkistosta löytyivät alkuperäiset piirustukset. Hanketta ajettiin innokkaasti, koska entistettynä alkuperäisen rungon omaava raatihuone ei olisi keinotekoinen tyylirestaurointi. Kyse olisi palauttavasta ”wie es eigentlich gewesen ist ” –toimenpiteestä; ts. sekä kotiseutuun kohdistuvasta historiallisen symboliikan että vanhaan kaupunkiarkkitehtuuriin kuuluneen elementin palauttamisesta Turun linnan ja Turun tuomiokirkon rinnalle.
Kun keskustelu 1980-luvulla nostettiin uudelleen esiin, vastakkain olivat kulttuurihistoria ja historiakulttuuri. Tukeuduttiin vanhaan ajatusmaailmaan ja kriteereihin, jotka kirjoitettiin vuosikymmeniä sitten aivan toisenlaiseen maailmaan. Ne ohjaavat edelleen arvokohteiden korjauksessa noudatettavia periaatteita ja ns. palauttavat rakennusoperaatiot torjutaan helposti, kun ne liittyvät rakennuksen ulkoiseen asuun. Sitä vastoin niitä ratkaisuja, jotka tehdään sisätiloissa, ei nähdä samanlaisena ongelmana, vaikka ne sitä periaatteellisesti olisivatkin.
Kaupunkikäsitystä tutkinut Kevin Lynch korostaa em. kaupunkikuvan luettavuuden merkitystä. Juuri tämä elementti muodostaa mielikuvan ympäristöstä, miten se koetaan. Tätä visuaalista maisemaa pitää voida suunnitella ja muokata rakentamisen keinoin. Turun keskiaikainen kaupunkikeskusta on kokonaisuus, oman aikansa ja kulttuurinsa mukaisesti tuotettu. Lynchin teorian mukaan tietty yksittäinen, joukosta erottuva piirre voi muodostaa paikan identiteetin. Mitä torialueesta jää nyt mieleen, kun sillä ei ole sille kuuluvaa maamerkkiä?
Olen tutkimuksessani yhdistänyt ympäristön näkymättömän perinteen ja sen luettavuuden palauttamisen Saksassa suoritettuihin vanhan, toisen maailmansodan aikana tuhoutuneen rakennuskannan palauttamistoimenpiteisiin. Symboliarvoa omaavien rakennusten rekonstruointia korostetaan nimenomaan sillä, että lopputulos omalla tavallaan korjaa kaupunkikuvassa olevan haavoittuneisuuden ja menetysten jäljet. Se hyväksytään tunnesyistä mutta myös paikkaan kuuluvana ja osana tunnettavuutta. Vanhojen kaupunkikeskustojen uusvanhoilla rakennuksilla on tietty rooli ”wo es war und wie es war”.
Tornin palauttaminen ei kuitenkaan yksin saa ihmisiä oleilemaan, viihtymään ja viipymään hiljaisuutta huokuvalla alueella ilman erillistä syytä. Miljöön on oltava kunnossa monella tasolla, jotta tila otetaan käyttöön ja että se lisää koko kaupungin vetovoimaisuutta ja vahvistaa identiteettiä. Kohteen erityispiirteet hyvin tuntien rohkenen toivoa, että näkymättömyys puhuttelisi ja herättäisi sekä kyseenalaistamaan että päivittämään itsestään selvänä pidetyt restaurointiperiaatteet ja antikvaarisen ajatusmaailman.
FT Tarja-Tuulikki Laaksonen
Teksti pohjautuu kirjoittajan väitöskirjaan ”Kulttuurihistorialliset arvot korjauksessa – etu vai haitta? Esimerkkikohteena Turun keskiaikainen kaupunkikeskusta Vanha Suurtori”, joka tarkastettiin 2.11.2012 Tampereen teknillisessä yliopistossa.
Olen 30 vuoden ajan seurannut niin läheltä kuin kaukaa projektia, jonka tavoitteeksi on asetettu Turun keskiaikaisen kaupunkikeskustan korjaaminen ja kehittäminen. Paikka on meille kaikille tuttu - täällä sijaitsee se kuuluisa parveke, jolta perinteisesti joka jouluaatto julistetaan joulurauha. Tämä tapahtuma on paikan henki – genius loci. Sen voi ymmärtää vain, jos samaistuu ympäristöön tai sen voi kokea tietyn tapahtuman kautta. Tämä paikka on siis monelle merkityksellinen ja siihen samaistutaan. Juuri kohtaaminen ja elävyys tuona tiettynä hetkenä luovat paikalle sen hengen. Samalla tavalla rakentuu imago. Harvalla kohteella on sellainen imago, että se miellyttää kaikkia – joulurauhan julistuksen perinteen ja siihen liittyvän tapakulttuurin näkökulmasta tällä paikalla on.
.bmp) |
| Turun Vanha Suurtori kuvattuna Turun tuomiokirkon suunnalta. Oikealla vasemmalle Katedralskolan, Brinkkala, Vanha raatihuone, Hjeltin talo, Juseliuksen talo. Keskiaikainen raatihuoneen tori avautui vanhan raatihuoneen edestä alas oikealle jokirantaan asti. Alue on näkymätön kulttuuriympäristö, sillä mikään elementti ei tuo ilmi historiallisia faktoja. Kuva: Juha Lukala, 2012. |
Kyse on siis Turun Vanhasta Suurtorista, Suomen ensimmäisen pääkaupungin keskiaikaisesta kaupunkikeskustasta. Eurooppalaisen mittapuun mukaan Turku oli keskiaikana verraten vähäinen kaupunki, jota ajalle tyypillisesti hallitsivat sekä linna että Kirkkokorttelin keskipisteenä kohoava kirkko. Maallisen Luostarikorttelin keskipisteeksi nousi keskiaikaisen Turun foorumi tori. Määräajoin toistuvia kauppatilaisuuksien, valtiollisten ja yhteiskunnallisten toimitusten ohella se oli myös liikenteen solmukohta ja sen varrella sijaitsi useita julkisia rakennuksia. Tärkein niistä oli torin yläpäässä sijaitseva raatihuone.
Venäläisjoukkojen miehityksen jälkeen 1720/30-luvulla kaupunkikuva uudistui maltillisesti. Apuna käytettiin ranskalaista klassismia edustavia mallikirjoja, joiden esimerkkejä sovellettiin paikallisiin olosuhteisiin. Julkisessa rakentamisessa käytettiin 1600-luvun barokki-tyyliä, josta parhaana esimerkkinä oli oleva uusi, saksalaissyntyisen Samuel Bernerin suunnittelema raatihuone, joka vihittiin käyttöön 1736.
Aikaisemmin alueen tapahtumilla ja yleisellä merkityksellä oli ollut suurempi vaikutus kuin ulkoisilla muodoilla. Nyt keskeinen sijainti torin yläpäässä ja rakennuksen funktio heijastuivat ulkoisessa arkkitehtuurissa. Rakennusta onkin luonnehdittu maassamme aikansa komeimmaksi ja edustavimmaksi arkkitehtuurin edustajaksi, josta sekä Rauman että Porvoon raatihuone on saanut vaikutteensa. Alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan Bernerin raatihuone toimi Turun paloon saakka 1827.
Turun palon jälkeen ja ennen 1984 käynnistettyä Vanha Suurtori- korttelin elävöittämis/korjausprojektia alue vaipui hiljaisuuteen ja se tunnettiin poliisilaitoksen sijaintipaikkana ja joulurauhan julistuksesta. Projektin tavoitteeksi asetettiin alueen liittäminen ympäristöönsä sekä historiallisesti että toimivasti niin, että toimenpiteet suoritetaan rakennusten ja niitä ympäröivän miljöön ehdoilla. Lopputulos kuitenkin kertoo pysähtyneisyyden korostamisesta ja alueen museoimisesta.
Olen väitöskirjassani ruotinut Suomen tunnetuimman kohteen kautta kulttuurihistoriallisten arvojen merkitystä korjaus/kehittämistoimenpiteissä ja kysynyt, onko arvostatus etu vai haitta. Analysoidessani toisaalta alueella toteutetun projektin onnistumista ja toisaalta kohteen mahdollista nostalgian avantgardea olen tullut siihen lopputulokseen, että keskiaikaisen kaupunkikeskustan alueella vallitsee epäonnistuneiden ratkaisujen johdosta ristiriita todellisuuden ja ihanteen välillä. Mikään toteutettu korjaustoimenpide ei muovaa suuren yleisön kuvaa alueen/kohteen menneisyydestä. Historialliset kehitysvaiheet on unohdettu sen sijaan että paikalle olisi luotu lisäarvoa sen identiteetin, aitouden, tunnettavuuden ja luottamuksen avulla. Meillä on näkymätön kulttuuriperintö. Paikan luettavuus ei tule esille ja emme tiedä, mihin se kulttuurisesti kuuluu.
Kysymys paikan luettavuudesta liittyy ajatukseen palauttaa Bernerin raatihuone alkuperäiseen asuun. Asiasta on keskusteltu Turussa 1930-luvulta lähtien, kun Ruotsin sota-arkistosta löytyivät alkuperäiset piirustukset. Hanketta ajettiin innokkaasti, koska entistettynä alkuperäisen rungon omaava raatihuone ei olisi keinotekoinen tyylirestaurointi. Kyse olisi palauttavasta ”wie es eigentlich gewesen ist ” –toimenpiteestä; ts. sekä kotiseutuun kohdistuvasta historiallisen symboliikan että vanhaan kaupunkiarkkitehtuuriin kuuluneen elementin palauttamisesta Turun linnan ja Turun tuomiokirkon rinnalle.
 |
| Vanha raatihuone Bernerin barokkiasussa. Piirustuksessa näkyvä kalkkikiviportaali on säilynyt ja se on varastoituna Turun museokeskuksen kokoelmissa. Lähde Järventaus, Esko, 1958-1959, Turun vanha raatihuone. Julk. Turun kaupungin historiallinen museo, vuosijulkaisu 22-23, s. 24. |
Kun keskustelu 1980-luvulla nostettiin uudelleen esiin, vastakkain olivat kulttuurihistoria ja historiakulttuuri. Tukeuduttiin vanhaan ajatusmaailmaan ja kriteereihin, jotka kirjoitettiin vuosikymmeniä sitten aivan toisenlaiseen maailmaan. Ne ohjaavat edelleen arvokohteiden korjauksessa noudatettavia periaatteita ja ns. palauttavat rakennusoperaatiot torjutaan helposti, kun ne liittyvät rakennuksen ulkoiseen asuun. Sitä vastoin niitä ratkaisuja, jotka tehdään sisätiloissa, ei nähdä samanlaisena ongelmana, vaikka ne sitä periaatteellisesti olisivatkin.
Kaupunkikäsitystä tutkinut Kevin Lynch korostaa em. kaupunkikuvan luettavuuden merkitystä. Juuri tämä elementti muodostaa mielikuvan ympäristöstä, miten se koetaan. Tätä visuaalista maisemaa pitää voida suunnitella ja muokata rakentamisen keinoin. Turun keskiaikainen kaupunkikeskusta on kokonaisuus, oman aikansa ja kulttuurinsa mukaisesti tuotettu. Lynchin teorian mukaan tietty yksittäinen, joukosta erottuva piirre voi muodostaa paikan identiteetin. Mitä torialueesta jää nyt mieleen, kun sillä ei ole sille kuuluvaa maamerkkiä?
Olen tutkimuksessani yhdistänyt ympäristön näkymättömän perinteen ja sen luettavuuden palauttamisen Saksassa suoritettuihin vanhan, toisen maailmansodan aikana tuhoutuneen rakennuskannan palauttamistoimenpiteisiin. Symboliarvoa omaavien rakennusten rekonstruointia korostetaan nimenomaan sillä, että lopputulos omalla tavallaan korjaa kaupunkikuvassa olevan haavoittuneisuuden ja menetysten jäljet. Se hyväksytään tunnesyistä mutta myös paikkaan kuuluvana ja osana tunnettavuutta. Vanhojen kaupunkikeskustojen uusvanhoilla rakennuksilla on tietty rooli ”wo es war und wie es war”.
Tornin palauttaminen ei kuitenkaan yksin saa ihmisiä oleilemaan, viihtymään ja viipymään hiljaisuutta huokuvalla alueella ilman erillistä syytä. Miljöön on oltava kunnossa monella tasolla, jotta tila otetaan käyttöön ja että se lisää koko kaupungin vetovoimaisuutta ja vahvistaa identiteettiä. Kohteen erityispiirteet hyvin tuntien rohkenen toivoa, että näkymättömyys puhuttelisi ja herättäisi sekä kyseenalaistamaan että päivittämään itsestään selvänä pidetyt restaurointiperiaatteet ja antikvaarisen ajatusmaailman.
FT Tarja-Tuulikki Laaksonen
Teksti pohjautuu kirjoittajan väitöskirjaan ”Kulttuurihistorialliset arvot korjauksessa – etu vai haitta? Esimerkkikohteena Turun keskiaikainen kaupunkikeskusta Vanha Suurtori”, joka tarkastettiin 2.11.2012 Tampereen teknillisessä yliopistossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
